Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2930311234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293012

RSS

Ajateltavaa

Kirjoitan yleensä sivun päivittelyn yhteydessä, joten tästä tavallaan näkee päivityspäivämäärät. Aiheet pomppivat maasta taivaaseen. 

 

 

 Kettujen rakkaustarina
26.02.2015 20:07 | Röhnöporsas

Aloitin sitten uuden tarinan Ruusun terälehdillä. En saanut aiempiin kirjoitettua lisää, joten aloitin uuden inspiraation saattelemana. Tarinan juoni ja kaikki on vähän hämärän peitossa, ja tätäkään en ole kirjoittanut kuin pienen pätkän miettien, mita siihen voisi laittaa lisäksi. Totuus kuitenkin on, että se on rakkaustarina. Tarina rakkaudesta, jättämisestä ja erilleen kasvamisesta. Olen ehkä huono kirjoittamaan surullisista asioista elleivät ne pääty kuolemaan, joten pienenä paljastuksena tarinaan sisältyy kuolemaa. Eli joku kuolee, joku päähenkilö. Tällä hetkellä olen suunnitellut sille vain kaksi päähenkilöä ja kuten Romeossa ha Juliassa ovat ne juurikin nämä kaksi rakastavaista.

Tarinan maailma sijoittuu kuitenkin Japanin tyyliseen maahan omassa ulottuvuudessaan ja ajassaan. Hahmot ovat kitsuneita, eli yhdeksänhäntäisiä kettuja. Eivät kuitenkaan niin kuin kaikki olettavat vaan muokkasin ne itselleni tarinaan sopiviksi. Ole myös suunnitellut kitsune-roolipeliä ja saa nähdä mitä saan aikaan. :D Aiemmin roolipelini eivät ole aksaneet hengittää kovinkaan kauaa, mutta maailman suunnittelu ja kaikki muukin on vieläihan auki. Kettuja, magiaa, kentaureja, ihmissusia ja mitä muuta mukavaa keksinkään. :)

 


 - Röhnöporsas | Kommentoi


©2018 layout1 - suntuubi.com